Töissä pitää olla yhtä mukavaa kuin kotona, myhäilee Hannu aamiaisella Kuusamon Koskenkylässä sijaitsevassa kuvauskojussa. Takana on tuloksekas kuvausyö, jonka saalista osa päätyy keväällä 2018 ilmestyvään Uljas valkoinen – kansallislintumme laulujoutsen –kirjaan. Kuva: Pekka Punkari. (artikkelikuva)
Hannulla on käsissään pohjoisen luonnon kortit
Teksti Pekka Punkari
”Luonto on suuri palapeli. Kun yksi osa puuttuu, ei synny kokonaisuutta”. Motto on johdattanut Hannu Hautalan askelia jo kuudenkymmenen vuoden, yhtä monen oman kirjan ja satojen postikorttien verran. Ja uusia palasia löytyy yhä.
Suomalaisen luonnonvalokuvauksen tunnetuimman ja monipuolisin hahmon työmaana on koko ajan ollut pohjoisen luonnon ilmiöiden ja elämysten välittäminen. Siinä postikorteilla on tärkeä sija, vakuuttaa Hannu. ”Ne siirtävät lähettäjän tunteet vastaanottajalle tehokkaasti. Kuvan sanomaa tutkitaan tarkasti viestiketjun molemmissa päissä”.
Luontoa Hannu on tutkaillut pikkupojasta asti. Nuorimies kulki Töysän metsissä tarkkailemassa lintujen elämää sekä rakenteli linnunpönttöjä. Murrosiässä irtosi paperikeräysrahoilla oma kiikari ja 1950-luvun puolivälissä puolukan poiminnalla ensimmäinen kamera. Molemmat aarteet löytyvät nyt Hannu Hautala luontokuvakeskuksen vitriinistä.
Vaatimaton kuvausväline pakotti opettelemaan lintujen lähestymistä ja piilokojujen rakentaminen tutuksi jo nuorena. Kuvausoppia Hannu imi 1957 ilmestyneestä Allan Paulinin ja Veikko Korkolaisen “Kamerani luonnon kätköillä” -kirja. Se nostatti palavan innostuksen ja herätti myös haaveen tehdä joskus oma kirja. Se tehosi kuin olisi bensaa nuotioon heittänyt, muistelee Hannu.
“Omaa näkökulmaa korostavat jännittävät
kuvakulmat ja oivaltava sommittelu”.
Kuvakirjailijan ura alkoi kolmen kuvan “Lintulautojen iloisia asukkaita” -jutulla Vaasa-lehteen 1958. Sen tavoitteena oli saada rahaa filmin ostoon ja kuvaustyöhön. Nimettömänä kuvaajan oli vaikea saada myydyksi kuviaan ilman tekstiä. Lehtijuttujen tekeminen useisiin eri lehtiin toi ratkaisevan lisätuloa myöhemmin myös Helsingissä.
Pitkät putket tulivat tutuksi armeijan jälkeen ja Helsingissä autoasentajana toimiessa. Oppia ja kilpailuhaasteita harrastajalle tarjosi Kameraseura ry, mutta varsinaisena korkeakoulunaan Hannu pitää omaa mustavalkokuvien “Pimiössä joutui jatkuvasti miettimään, miten saisi huonosta negatiivista hyvän vedoksen. Siellä syöpyi mieleen minulle ominainen kuvan sommittelu, joka on vahvuutenani nopeissa kuvaustilanteissa”.
Luonnon tuntemusta rikastuttivat retket biologi Teuvo Suomisen kanssa. Ratkaisevia kokemuksia kertyi erityisesti kotkafilmin teosta Lapissa 1970-vuoden keväällä. ”Teuvo selvitti biologisen kuvaustavoitteen mutta puutteelliset kuvausvälineet tuottivat tuskaa vielä pitkään”.
Hannun ensimmäinen kirja, Erämetsän elämää ilmestyi 1968 ja 1970 myönnetty valtion puolivuotinen kannusti kokeilemaan luontokuvaajan työtä täyspäiväisesti. Hautala painoi autokorjaamon oven kiinni viimeisten kerran vappuna 1970.
Pohjoisen luontoon
Elämä pienessä helsinkiläisessä kaksiossa tuntui Hannusta monesti ahdistavalta. Mies haaveili kansallispuistonvartijan ammatista esikuvanaan kolme kirjaakin tehnyt ruotsalainen Edvin Nilsson. Koska työpaikkaa ei yrityksistä huolimatta irronnut, lähti hän kesällä 1977 vaimonsa Irman kanssa pohjoiseen katsastelemaan mahdollisia asuinpaikkoja Pohjois-Suomesta. Savukosken ja Sallan katsastuksen kautta katse kohdistui Kuusamoon, mistä löytyi lintuharrastajaystävän avulla pian sopiva kotitalo.
Kuusamossa kaikki tuntui tukevan luontokuvaajan työtä. Siellä kohtaavat eteläinen, pohjoinen ja itäinen lajisto, ja maaperän kalkkiesiintymät ruokkivat kasviharvinaisuuksia. “Täällä minä löysin valon ja värin. Ruska, ensilumi, kaamoksen sini, huhtikuun jumalaiset yöt ja valoisat kesäyöt. Vuoden pimeimpäänkin aikaan joulukuussa aurinko viipyy horisontin yläpuolella kuvaustovin verran”, hehkuttaa maestro.
Koillismaan luonto laajensi biologinen näkemyksen vahvaan visuaalisuuteen. Eläinpotretit laajenivat koko ympäristön kuvaukseksi ja pääosan saavat usein pohjoisen luonnon jännittävät valo- ja väri-ilmiöt. Sävysinfonia pauhaa täydellä kylläisyydellä mutta hiljenee välillä siniseen hetkeen, hentoon vaaleanpunaan tai sumun monotoniaan.
”Ideoita pitää olla, mielikuvitusta.
Ja pitää tarttua heti aiheeseen”.
Vahva kokeellisuus tuki kuvaan 1990 luvun alussa. Sen näkyvin ilmentymä on Liikettä linnunradalla -kirja, jota Hannu mainostaa sanoilla: “siinä ei ole yhtään terävää kuvaa”. Rohkean kirjan anti oli liikaa monelle “terävälle” luontokuvaajalle mutta sen ilmaisukeinot hiipivät heidänkin kuviinsa vuosien myötä. Nyt sen voi todeta olevan luonninkuvauksen valtavirta.
“Väitöskirjanaan” Oulun yliopistossa filosofian kunniatohtoriksi 2002 vihitty Hannu pitää
Onnenmaa-kirjaansa (2005). ”Siinä on eniten mua itteä”. Muut tekijälle tärkeimmät teokset ovat Kalevalaista luontoa ( 2009) Kololinnut ja muut pökkelöpesijät (1978), Liikettä linnunradalla (1995) sekä 1984 ilmestynyt Kuukkelinmaa, jonka 33 000 kappaleen tekijänpalkkiot mahdollisti keskittymisen luontokuvaajan uraan täysipainoisesti.
“Hankin parhaat mahdolliset laitteet ja kysyin itseltäni, miksei maailman parasta voi tehdä Suomessa”? Siihen asti leipä oli pitänyt repiä pieninä palasina kansainvälisillä kilpailijoilta huonommilla vehkeillä. Ratkaisevan lisäpotkun tavoitteelle antoi 1987 myönnetty valtion 15-vuotinen taiteilija-apuraha, jonka jälkeen puoliso Irma Hautala keskittyi täysipäiväisesti Hannun arkistonhoitoon ja muihin huoltotehtäviin.
Verkosto auttaa
Hannu on ollut aina suosittu vierailija niin luennoitsijana kuin muiden kuvaajien kodeissa, koska mies ei ole pihdannut kuvaus- ja luontotietojaan. ”Luotan kilpailuun. Kun paljastan omat korttini, joudun ponnistelemaan kovemmin”. Avoimuudesta on kasvanut myös kuvaajaverkosto, joka kertoo Hannulle omista löydöistään ja tarjoaa käyttöön kojujaan. Hannu omiaan.
Luontokuvaajiin liitetty erakkous on Hannusta kaukana. ”Pystyn olemaan viikon mettässä, mutta sitten on pakko nähdä ihmisiä”. Monet tuntevat hänet mainiona seuramiehenä niin juhlissa kuin kaveriporukoissa. Tärkein paikka on kuitenkin Kuusamon keskustassa sijaitseva koti ja sen keinutuoli. ”Siinä irtoaa suurimmat aatokset”. Ratkaiseva taustavoima on vaimo Irma, joka osallistuu arkiston, talouden ja yhteyksien hoidon lisäksi ideoiden jalostukseen sekä repunkantoon kuvausretkillä. Ilman tätä työpanosta olisi Hannun tuotanto jäänyt varmasti niukemmaksi.
Koska tausta on kunnossa, voi työ jatkua edelleen. ”Pitkät automatkat eivät enää houkuttele ja palautumiseen on varattava nyt enemmän aikaa. Ja kojuun kaipaan valopetrolilämmittimen”, letkauttaa Hannu. Kakkostyypin diabetes on syönyt jalkoja ja kylmät kojuyöt selkää niin, että Maestro uhkaa jo myydä kameransa, mutta ei kuitenkaan lopettaa kirjojen tekoa. Luomisvimma on tallella. Toiminta on määrätietoista mutta siinä edelleen pikkupojan intoa.
“Hannu tunnetaan laajalti valon ja värin käytön mestarina.
Pohjoisen luonnon paletti on kirjonut hänen kuviinsa
uskomattoman sävymaailman”.
Hautalan elämäntyön tuloksena on syntynyt lähes kahden miljoonan kuvan arkisto, joka tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkia Suomen luonnossa tapahtuneita muutoksia.
Ja kuvaus diafilmille jatkuu edelleen johdonmukaisesti. ”Digikuva vaatii perseellään istumista tietokoneen ääressä. Siihen minä en huonolla selälläni rupia”, painottaa Hannu.
”Mieluummin istun kannon nokassa ja pohdin uusia näkemyksiä”. Hän ei myöskään arvosta neulanteräviksi terävöitettyjä kuvia, vaan haluaa kuviinsa kuvauspaikalla koetun aidon tunteen.
Valinnallaan Hannu antaa digikuvaajille etumatkaa pari herkkyyspykälää. Kun diakuvaajan arsenaali rajoittuu yleensä ISO 400:aan, pysäyttäjät digijärkkärillä kuvaavat hetkiä yhtä tasokkaasti ISO 1600 – 3200 lukemilla. Aina herkkyysero ei tosin ole ollut pelkkä rajoite, sillä Hannun liikekokeilut ovat usein saaneet alkunsa juuri siitä. Kun minä olen yhteisillä kuvauskeikoilla vielä jäädyttänyt tilanteita digirungollani, on maestro keskittynyt jo joutsenlammen koreografioiden taltiointiin.
Kuvausobjektiivit ja rungon muut ominaisuudet ovat molemmilla lähes samat. Uusilla digirugoilla voi huippuobjektiivien kera päästä hieman isompiin suurennoksiin, mutta muutama vuosi sitten kinofilmi oli vielä edellä. Diasta irtoaa huipputarkka A3 koon kuva, mikä useimmiten riittää Hannun tarpeisiin, siis kirjojen aukeamiksi. Hannu päräyttää jatkuvalla automaattitarkennuksella 8 kuvaa sekunnissa ja harmittelee korkeintaan filmin loppumista ratkaisevalla hetkellä.
Jälkikäsittelyssä Hannu luottaa ammattilaisiin, mutta haluaa olla mukana ”värinmäärittelijänä”. Diarullien parhaat otokset skannataan Hannu Hautala –luotokuvakeskuksessa, missä tavoitteena on laadukas painokuva kirjoihin, kalentereihin, julisteisiin ja kortteihin. Mestari seuraa tuotteitaan aina kirjapainoon, missä äärirajat haetaan yhdessä painajan kanssa. Hannun kirjojen yksi tunnusomainen piirre on ollut, että kuvan kirkkaimmat ovat saavat jäädä valkoiseksi. Perinteinen paino vaati niihinkin kymmenen prosentin rasteripisteen, mikä verotti kuvan raikkautta.
HANNUN JÄLJET
- 1941 Hannu Juhana Hautala syntyi Etelä-Pohjanmaan Töysässä 12. toukokuuta.
- Tutki lapsena ahkerasti kodin kirjahyllyn tietosanakirjan valokuvia ja haaveili omasta kamerasta.
- 1950-luvun puolivälissä oma kamera puolukan poiminnalla tienatuilla rahoilla. Lintukuvaus kiinnosti, joten erilaisten piilokojujen rakentaminen tuli tutuksi jo nuorena.
- Vuonna 1958 ensimmäisen lehtijuttu Vaasa-lehteen: “Lintulautojen iloisia asukkaita“.
- 1959 kotoa maailmalle: Pyhärannan kotipuutarhakouluun.
- 1960 armeijaan Hämeen jääkäripataljoonarykmenttiin, missä suoritti aliupseerikoulun jälkeen panssarivaununasentajakurssin. Värväytyi vuodeksi panssarivaununkuljettajaksi, mikä mahdollisti hankkimaan kunnollista kuvauskalustoa.
- 1961 osti Hämeenlinnan Helioksesta osamaksulla Excacta Varex kameran ja siihen Ennalyt 400 millin teleobjektiivin, jolla ensimmäiset todelliset lintukuvat
- 1962 puskutraktorin kuljettajaksi maansiirtoyritykseen. Kunnon palkka ja verottomat päivärahat riittivät kustantamaan viikonvaihteen kuvausmatkat taksilla kotiseudulle asti.
- 1963 putosi Caterpillarin päältä ja mursi sääriluunsa. Vakuutuskorvauksen turvin Helsinkiin ammatinedistämislaitokselle sähkö- ja kaasuhitsauskurssille sekä dieselasentajakurssille.
- 1964 sai työpaikan autonasentajana Seinäjoelle avatussa kuorma-autokorjaamossa.
- 1964 osti Citroen 2 CV:n eli “rättärin”, mikä oli Hannun mielestä maailman paras auto maastossa liikkumiseen. Kulki Seinäjoelta kotiseudun tutuilla kuvauspaikoilla Pohjanmaalla ja muualla Suomessa ja ajoi loppuun neljä rätticitikkaa.
- 1968 ensimmäinen oma kirja “Erämetsän elämää“.
- 1970 valtion puolivuotinen taiteilija-apuraha. Tieto apurahasta tuli huhtikuussa ja ryhtyi vappuna 1970 kokopäivätoimiseksi luontovalokuvaajaksi.
- 1971 avioliittoon Irman kanssa.
- 1971 Muutti Helsinkiin, josta käsin hän teki paljon kuvausreissuja eri puolille Suomea. Tavoitteena Suomen kololinnut ja muut pökkelöpesijät -kirja.
- Kololinnut ja muut pökkelöpesijät -kirjan (ilm. 1977) kuvausta sekä lehtijuttujen tekemistä useisiin eri lehtiin.
- Mustavalkoisten kuvien valmistusta Helsingin Vuosaaren kellaritilassa, jonka Hannu oli vuokrannut tilat yhdessä Teuvo Suomisen kanssa. Työtilan nukkumapatja mahdollisti ympärivuorokautisen työn.
- Tutustui kuvausreissuilla Kuusamoon sekä kuusamolaisiin lintuharrastajiin.
- 1971 jäseneksi Suomen lehtikuvaajien yhdistykseen. Lehtikuvaajien kurssien ulkomaiset huippuluennoitsijat avasivat väylän valokuvausalan uusimman tiedon hankkimiseen.
- 1973 Parittelevat kotkat valittiin Vuoden lehtikuvaksi.
- 1978 Valtion tiedonjulkistamispalkinto “Kololinnut ja muut pökkelöpesijät” kirjallaan.
- 1977 kesällä Irman kanssa pohjoiseen katsastelemaan mahdollisia asuinpaikkoja Savukoskelta, Sallasta ja Kuusamosta.
- 1979 muutto Kuusamoon, kun löysi kuusamolaisen ystävänsä, maanmittausinsinööri Heikki Seppäsen avulla sopivan talon keskustan kupeesta Torangista.
- 1984 Kuukkelin maa -kirja, joka valittiin vuoden luontokirjaksi Suomessa. Kirjaa painettiin suomeksi huikeat 33 000 kappaletta, mikä loi Hannulle taloudellisen ja taiteellisen itsenäisyyden. Pohjaa tuki edelleen teoksen englannin-, saksan- ja ranskankieliset painokset.
- Menestyksen myötä kuvia kysyttiin enemmän kuin hän ehti niitä tarjota. Suosio auttoi myös neuvottelemaan mieleisiä kustannussopimuksia.
- 1987 valtion 15-vuotinen taiteilija-apuraha. Irma Hautala alkaa hoitaa täyspäiväisesti Hannun kuva-arkistoa, kuvien välitystä ja pääsee vapaammin myös retkille repunkantajaksi.
- 1988 kuvateos Joutsen yhdessä Teuvo Suomisen (teksti) ja Hannun pitkäaikaisen “hovitaittajan” Markku Tantun kanssa.
- 1990-luvun alkuvuosina ilmestyneet “Taigametsän talvi” (1990), “Kesäyö” (1992) ja “Villi vesi” (1994) muodostivat trilogian, joissa Hannu saattoi vapaasti toteuttaa tapaansa kuvata luonnon ilmiöitä eri vuodenaikoina.
- 1991 Useita tunnustuksia, kuten Suomen luonnonvalokuvaajat ry:n kunniajäsenyys, Oulun läänin taidetoimikunnan taidepalkinto (1991) ja palkintoja luontokuvakilpailuista.
- 1992 Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan ritarimerkki.
- 1992 Tiedekeskuksen Heurekan Verne-teatterissa toteutettu suurkuva- ja multivisio-ohjelma “Oodi Kuusamolle” antoi Hannulle mahdollisuuden kokeilla superlaajakulmatekniikkaa luonnonkuvauksessa.
- 1995 Liikettä linnunradalla -teos edustavat rohkeaa taiteellista kokeilua. Teoksessa ei ole yhtään tarkkaa kuvaa.
- 1999 Sävy sävyyn -kirja loihti Pohjoisen luonnon uuteen värihehkuun Raimo Ahosen luovan taiton säestyksellä.
- 2002 vihittiin Oulun yliopistossa filosofian kunniatohtoriksi.
- 2003 sarjavoitto BBC:n “Wildlife Photographer of the Year” –kilpailuissa. Aiemmin useita kunniamainintoja.
- 2004 myönnettiin valtion ylimääräinen taiteilijaeläke.
- 2005 Onnen maa -kirja, joka on ylitys Hannun kuvauspaikoille Kuusamossa ja sen lähiseudulla.
- 2007 Hannun jäljet -luontokuvakeskus avataan Kuusamossa.
- 2009 Kalevalan luonto. Wäinämöisen kamera vie katsojan muinaiseen luontoon, joka löytyy Kuusamosta edelleen.
- 2012 Hannu Hautalan Luontokuvausopas tuo kuvaus- ja luontotiedon kaikkien harrastajien ulottuville. Parhaat vinkit sekä kohteiden lähestymiseen että kuvaustekniikan hallintaan haastavissa olosuhteissa.
- 2012 Tiedonjulkistamisen Elämäntyöpalkinto luonnonvalokuvauksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä kuvaajana, kirjailijana ja opettajana.
- 2014 Suomen Leijonan ritarikunnan kunniamerkki Pro Finlandia -mitali.
- 2016 Palokärki- ja Kotkakirjat, joissa Hannu kertoo kuvauskokemuksistaan kahden pitkäaikaisen kohteensa kanssa. The Masters of Nature Photography, volume two -kirja nosti Hannun maailman luontokuvaajalegendojen joukkoon.
- 2018 Valinta Suomen postcrossingyhdistyksen vuoden taiteilijaksi
Työ jatkuu kuvauksen, näyttelyiden, kirjojen, postikorttien ja muiden julkaisujen muodossa.
Seinäjoella autonasentajana toimiessaan Hannu toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja osti Citroen 2 CV:n. Se oli hänen mielestään maailman paras auto maastossa liikkumiseen. Hän ajoikin loppuun perä perää neljä “rättäriä”. Autollaan Hannu saattoi kulkea kätevästi kotiseudun tutuilla kuvauspaikoilla Pohjanmaalla sekä muualla Suomessa kuvaamassa materiaalia ensimmäiseen kirjaansa “Erämetsän elämää”, joka ilmestyi 1968. Kädessä Hämeenlinnan Helioksesta osamaksulla hankittu Excacta Varex -kamera sekä pikatarkennuskahvalla varustettu 400 millinen Ennalyt-teleobjektiivi. Kuva Ossi Polari, 1969.
Lapsuuden vesiväritetty piirros kertoo kiinnostuksesta lintuihin jo varhain, lajien tieteellisiä nimiä myöden.
Oulun yliopiston kunniatohtoriksi kutsumisen perusteluissa vuonna 2002 Hannu Hautalan todetaan edistäneen merkittävästi yleistä luonnontuntemusta, luontoon liittyvää harrastusta ja tutkimusta. Omien kuvakirjojen ohella hänen mittavaa tuotantoaan on käytetty moniin lintukäsikirjoihin ja määritysteoksiin.
Aurinko on juuri painunut horisonttiin mutta punaa vielä kuusenlatvoja. ”Tämähän se kiehtoo. Valon ja hämärän raja”, pohtii Hannu astuessaan pehmeään lumeen.
Kuusamon keskustan tuntumassa sijaitsevan kotitalon päädyssä sijaitsee paloturvallinen kuva-arkistosiipi, jonka valopöydän Irma Hautala ja Hannu tutkivat tuoreen Hokkaidon matkan kuvasaalista. Maestro on innoissaan kuningasmerikotkien tanssista jylhässä vuoristomaisemassa. Sekin osa pohjoista luontoa.
Päiväkirja muistaa joka päivän sään ja kuvauskeikkojen yksityiskohdat yli kolmenkymmenen vuoden ajalta. Omien havaintojen lisäksi Hannu kirjaa talteen muidenkin kuvaajien havaintoja sekä kiinnostavia luonto- ja kuvausuutisia.
Kuukkelinväriseen linoleum-lattiaan uurretut 46-numeroiset saappaanjäljet johdattavat vierailijan mestarin poluille Hannu Hautala –luontokuvakeskuksessa. Ainutlaatuinen näyttely- ja opastuskeskus tutustuttaa
Kuusamon luontoon ja varmistaa, että mestarin perintö kantaa kauas. Kosketusnäytöllä voi tutkia Hannun kuva-arkistoa ja selailla hänen tekemiään kirjoja. Uran vaiheita valottaa kaksi lyhytelokuvaa. 150 neliön näyttelytilan oikeasta reunasta löytyy pienempi näyttö, missä Hannu paljastaa yksityiskohtaisesti kuvauspaikat ja antaa kuvausvinkkejä niiden tavoittamiseen omalla kameralla.
Klassikkokuvanäyttelyn ja keinutuolin keinahduksella etenevän kuvakokonaisuuden
kuvat vaihtuvat kolme kertaa vuodessa. Portaat johdattavat lasten maailmaan.
