Helsingistä löydät monia puistoja, joissa vietät aikaa mukavasti esimerkiksi päiväkävelyiden, piknikien tai pelkän rentoutumisen merkeissä. Koska Helsingin kaupungin pinta-alasta noin kolmasosa koostuu viheralueista, ei lähimpään puistoon ole koskaan pitkä matka. Tässä tekstissä esittelemme Helsingin suosituimpia puistoja ja viheralueita.
;)
Legendaarinen Esplanadi on luultavasti Suomen kuuluisin puisto, ja samalla Helsingin keskustan vihreä sydän. Esplanadin puisto on suosittu kävelypaikka etenkin kesäaikaan ja sinne tullaan yleensä viettämään aikaa rennoissa tunnelmissa esimerkiksi musiikkia kuunnellen, esityksiä katsoen tai vaikkapa piknikistä nauttien.
Puiston paikan suunnitteli aikoinaan Helsingin pääarkkitehti Carl Ludvig Engel. Arkkitehtuuri on havaittavissa esimerkiksi puiston muodossa, joka noudattaa suoria linjoja sekä puukujineen että istutuksineen. Puistoa reunustavat molemmin puolin lehmusrivistöt, jotka muodostavat näyttävän salimaisen tilan.
Esplanadi sisältää myös monia käymisen ja näkemisen arvoisia kohteita. Puiston Kauppatorin puoleisessa päädyssä sijaitsee esimerkiksi yksi Helsingin legendaarisimmista ravintoloista: jo vuonna 1867 valmistunut Ravintola Kappeli, jonka suunnittelusta vastasi arkkitehti Hampus Dahlström.
Kappelia vastapäätä sijaitsee 1930-luvulla rakennettu Espan lava, jossa livemusiikki soi perinteisestä vapusta aina elokuun loppuun saakka. Lavan molemmin puolin on kaksi vesiallasta ja niitä koristavat, Viktor Janssonin (1886–1958) suunnittelemat patsaat. Näistä ensimmäinen on nimeltään ”Aallottaria”, joka esittää kahta merenneitoa kisailemassa kalojen kanssa. Toinen patsaista tunnetaan puolestaan nimellä ”Hei vaan” ja tässä teoksessa pieni poika on kuvattu leikkimään kalan kanssa.
Keskellä puistoa sijaitsee kuvanveistäjä Walter Runebergin (1838–1920) veistämä, kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin (1804–1877) patsas, joka oli aikoinaan Helsingin ensimmäinen julkinen muistomerkki.
Helsingin Keskuspuisto on noin kymmenen kilometrin pituinen viheralue, joka kulkee etelä – pohjoinen suunnassa Helsingin keskustasta aina Haltialaan ja Vantaanjoelle saakka.
Keskuspuisto sai alkunsa vuonna 1911 arkkitehti Bertel Jungin tekemien suunnitelmien pohjalta. Tähän suunnitelmaan sisältyi myös Töölönlahti ympäristöineen, mutta virallisesti Keskuspuisto alkaa Laaksosta ja jatkuu siitä aina Vantaan rajalle ja Vantaanjoelle saakka.
Keskuspuisto on tätä nykyä erittäin suosittu ulkoilukohde, joka toimii myös rauhallisena työmatkana monille pyörällä töihin kulkeville. Alueen luonto on vaihtelevaa ja Keskuspuiston sisältä löytyykin esimerkiksi kuusivaltaisia metsiä, lehtoja, ketoja ja niittyjä.
Puiston pohjoisosista löytyy lukuisia luonnonsuojelualueita, joita ovat, Pitkäkosken rinnelehto, Haltialan aarnialue, Niskalan puulajipuisto, Ruutinkosken rantalehto ja Vantaanjoen törmä. Lisäksi Maunulasta löytyy suojeltu Maunulan pähkinäpensaslehto. Alueelle on myös tulossa kaksi uutta suojelualuetta: Haltialan lehto ja Paloheinän korpi.
Keskuspuiston keskustan tuntumasta löytyy Pirkkolan urheilupuisto, jossa on mahdollista harrastaa monia urheilulajeja.
Keskuspuiston alueelta löytyy lisäksi monia tunnettuja polkuja, jotka soveltuvat hyvin sekä pienimuotoiseen patikointiin että lenkkeilyyn. Poluista tunnetuimpia ovat 4,6 kilometrin pituinen Haltialan reitti, 3,3 kilometrin mittainen Maunulan luontopolku ja 2,5 kilometrin matkan kulkeva Laakson kierros.
Sibeliuksen puisto on saanut nimensä säveltäjälegenda Jean Sibeliukselta, jonka 80-vuotispäivän kunniaksi puisto sai virallisen nimensä vuonna 1945. Tätä ennen vuonna 1940 valmistunut puisto tunnettiin Humallahden luonnonpuistona tai Kinnekullan puistona.
Sibeliuksen puistosta löytyy myös yksi Helsingin tunnetuimmista taideteoksista; taiteilija Eila Hiltusen veistämä Sibelius-monumentti. Yksi tämän puiston erikoisuuksista on visakoivikko, joka on istutettu vuonna 1983 Mauno Koiviston 60-vuotispäivän kunniaksi. Koivikko sijaitsee Mechelininkadun ja Kesäkadun kulmauksessa.
Alppipuisto on Linnanmäen läheisyydessä sijaitseva puisto, jonka syntyidea on lähtöisin Kaivopuiston isänä tunnetulta Henrik Borgströmiltä, joka kiinnostui tästä vielä kallioisesta metsästä koostuneesta alueesta 1850-luvulla.
Ratkaiseva sysäys puiston syntymiselle oli raidelinjan rakentaminen Helsingin ja Hämeenlinnan välille vuosina 1958–62. Alueelle aiemmin povaillun eläintarhan ja kylpylän suunnitelmat kariutuivat, mutta radan itäpuolella suunnitelmat etenivät siten, että Borgström perusti sinne Alppila (ruotsiksi Alphyddan) -nimisen ravintolan, jota ympäröivää puistoa alettiin myös kutsumaan Alppipuiston nimellä.
Ravintola Alppila paloi ensi kerran vuonna 1875, mutta se rakennettiin vielä tuolloin uudestaan. Lopullisesti rakennus tuhoutui, jälleen tulipalossa, 8.10.1951 ja nykyisin ravintolasta on muistona ainoastaan sen kivijalka, joka toimii historiallisena näköalatasanteena Tivolitien pohjoispuolella.
Tyylinsä puolesta Alppipuisto muistuttaa 1990-luvun alun maisemapuistoja sorsalammikoineen ja kiemurtelevine kulkuväylineen. Maisemien puolesta jylhyyttä alueelle luovat puistoa ympäröivät noin 30 metriä korkeat kalliot. Kulttuurillisesti merkittävää on, että Alppipuistossa on sijainnut myös yksi Helsingin ensimmäisistä hyppyrimäistä.
Kallioiden katveessa sijaitseva tasainen laaksoalue on erittäin houkutteleva paikka ajanviettoon ja vaikkapa perinteisten pihapelien pelaamiseen. Sorsalammella pääsee puolestaan ihailemaan vesilintujen elämää kesäaikaan.
Lasten säätiö perusti vuonna 1950 alueelle Linnanmäen huvipuiston, joka lohkaisi puiston pinta-alasta reilut 7,5 hehtaaria. Linnanmäki onkin heti perustamisestaan lähtien Alppipuiston ylivoimaisesti suosituin vierailukohde. Alppipuiston keskellä sijaitsevalla Vesilinnanmäellä toimi aiemmin vuonna 1945 perustetun Suomen Työväen teatterin kesäteatteri ja 40–50-lukujen aikana erittäin suosittu Alppilava-niminen tanssilava. Tanssilavaa on aina aika ajoin haluttu palautettavaksi.
Helsinginniemen kärjessä sijaitsee Kaivopuisto, joka on yksi Helsingin tunnetuimmista ja rakastetuimmista puistoista. Kaivopuisto, eli Kaivari on myös oma kaupunginosansa, jossa asuu noin 500 asukasta. Puiston lisäksi alueeseen kuuluu perinteikäs huvila-alue meren rannalla. Alueen erikoisuutena on myös se, että siellä sijaitsee monen maan suurlähetystöjä ja tämä tekeekin Kaivopuistosta Helsingin diplomaattisen kaupunginosan.
Alppipuiston tavoin myös Kaivopuiston alue oli vielä 1800-luvun alussa luonnontilassa olevaa kallioista metsää, josta löytyi myös jonkin verran soisia alueita. 1830-luvulla alueelle rakennettiin lähinnä hienoston käyttöön suunniteltu kylpylä puistoineen. Puistoalue oli sopivan kaukana Helsingin keskustasta ja siitä muodostuikin varsin nopeasti suosittu seurapiirien kohtaamis- ja näyttäytymispaikka.
Nykyään Kaivopuisto tunnetaan lähialueen asukkaiden ulkoilupuistona, mutta myös koko pääkaupunkiseudun yhteisenä kohteena piknikien ja tapahtumien osalta. Kaivarin suurin vuosittainen tapahtuma on perinteikäs vappupäivän piknik, jolloin puistoon kerääntyy viettämään aikaa kymmeniä tuhansia, oli sää sitten millainen tahansa.
Kaivopuiston alueella on jäljellä monia kylpylän aikaisia huviloita, joista tunnetuimpia ovat Villa Kleineh, Kalliolinna ja Cygnaeuksen huvila. Eräs huviloista toimi myös Suomen marsalkka C.G. Mannerheimin asuntona vuodesta 1924 vuoteen 1951. Nykyisin kyseinen huvila toimii historialleen soveltuvasti Mannerheim-museona.
Sinebrychoffin puisto sijaitsee Helsingin Punavuoressa, Bulevardin länsipäässä. Alkujaan yksityisen puutarhan perusti venäläissyntyinen liikemies Nikolai Sinebrychoff (1786–1848), joka keräsi liiketoimillaan merkittävän omaisuuden Suomessa. Sinebrychoffin nimi on edelleen varsin tuttu etenkin panimoalalla. Tästä juontuu myös Sinebrychoffin tuttavallisempi nimi; Koffin puisto.
Sinebrychoff valikoi aikoinaan viinanpolttimonsa ja panimonsa toimipaikaksi kaukaisen Hietalahden, jonka ympäristöön kohosi samoihin aikoihin ensin komea talo ja ympärille puutarha, joka jatkui brittityylisesti Punavuorenkadun suuntaan.
Puistoa koristivat heti alkuun esimerkiksi lammikot, näköalatasanne, viehättävät kukkaryhmät ja istuskelupaikat. Myöhemmin sinne rakennettiin myös kasvihuoneita ja esimerkiksi jääkellari panimon tarpeita varten.
Puiston loiston ajat ajoittuivat 1800–1900 lukujen vaihteeseen, mutta 1900-luvun edetessä se pääsi rappeutumaan pahoin. Aluetta haviteltiin välillä myös tonttimaaksi, mutta alueen asukkaat torppasivat tämän ajatuksen.
Alueen pelastukseksi koitui lopulta 1980-luku, jolloin se siirtyi Helsingin kaupungin omistukseen ja sai virallisen kaavoituksen puistoksi. Samaan aikaan valtio osti myös itselleen Sinebrychoffin talo.
Mallaskadun alle rakennetun autotunnelin kansi sai näihin aikoihin ruohopäällysteen, mikä lisäsi alueen viihtyisyyttä huomattavasti. Tätä nykyä alue on somistettu niin hyvin, että on vaikea kuvitella, että puiston alla kulkee myös vilkasta autoliikennettä.
Aktiivisessa käytössä raihnaantunut puisto sai kasvojenkohotuksen tämän vuosituhannen alussa. Alueen leikkitoiminta sai yhtenäisemmän ilmeen ja puistoon tuotiin myös ilmainen yleisö-WC. Sinebrychoffin puiston ylpeyden aiheisiin kuuluvat runsaat syreeni-istutukset, jotka ovat näyttävyytensä lisäksi myös varsin poikkeuksellisia kasvivalintoja. Remontin yhteydessä osa alueen vanhemmasta puustosta jouduttiin poistamaan. Näiden tilalle on sittemmin istutettu omena- ja kirsikkapuita.
Sinebrychoffin puiston tunnuksena toimii punatiilinen torni, joka on tätä nykyä leikkipuisto Haukan käytössä. Erikoisuutena on lisäksi puiston oma kuningaspuu, upea vanha lehtikuusi, joka on nähnyt kaikki puiston vaiheet, sen perustamisesta lähtien. Vain muutama vanhuksen lajitoveri on säilynyt aina näihin päiviin saakka.
Helsingin uusimpien puistojen joukkoon lukeutuu vuonna 2016 virallisesti valmistunut Töölönlahden puisto. Virallisen statuksensa puolesta kyseessä on tilapäinen puisto, mutta tästä huolimatta alueelle on rakennettu varsin tasokas noin 9,5 hehtaarin suuruinen viheralue, jonka ilme koostuu laajoista nurmialueista, liikunnallisesta leikkipaikasta ja rakennetun korttelialueen tuntumaan sijoittuvasta taskupuutarhojen sarjasta. Puiston pohjoisosaan on suunniteltu lisäksi laaja-alainen niittyalue ja pieni hiekkaranta oleskeluun suunnitellun laiturin kera.
Vaikka varsinaisen puiston syntyminen kesti monista alustavista suunnitelmista huolimatta aina 2010-luvulle saakka, on puistoalueella olemassa varsin pitkä ja vaiherikas historia.
Vielä 1800-luvulla puiston paikalla oli vain matala merenlahti, jota kutsuttiin Kluuvinlahdeksi. Rautatien rakentamisen ja kaupungin kasvun myötä lahtea kuitenkin täytettiin ja alueelle rakennettiin myös erillinen ratapiha, joka palveli aktiivikäytössä aina 1980-luvun loppupuolelle saakka. Viimeisenä alueelta poistui autopikajunien lastauslaituri, jonka purkutyöt saatettiin loppuun vuonna 2012. Tämä oli viimeinen sysäys itse puiston syntymiselle.
Kaisaniemen puisto kuuluu ehdottomasti Helsingin suosituimpien puiston joukkoon. Yksi syy tälle on se, että kyseinen puisto sijaitsee aivan Helsingin keskustan tuntumassa, Rautatieaseman ja Kansallisteatterin takana Kaisaniemessä.
Kaisaniemen puistossa järjestetään lisäksi paljon erilaisia tapahtumia, joista yksi tunnetuimmista on Maailma kylässä -festivaali. Ulkoilmakonsertteja järjestetään alueella myös yleisesti ottaen paljon, etenkin kesäaikaan.
Kaisaniemi on lisäksi Helsingin puistoista kaikkein vanhin ja se toimikin yleisenä ulkoilupaikkana ja puutarhana jo 1800-luvun alussa. Nykyään puiston yhteyteen on rakennettu monia liikuntapaikkoja toimintaa monipuolistamaan ja tänä päivänä Kaisaniemessä pääseekin harrastamaan esimerkiksi tennistä, koripalloa, jalkapalloa ja myös Suomen kansallispeliä, eli pesäpalloa.
Puiston pohjoisosassa tunnettujen käyntikohteiden joukkoon kuuluu Helsingin kasvitieteellinen puutarha, joka kuuluu Helsingin yliopiston alaisuuteen. Historiallinen Ravintola Kaisaniemi sijaitsee puolestaan puiston luoteiskulmassa.
Kaisaniemen puistosta löytyy lisäksi Helsingin vanhin yksittäinen muistomerkki; ns. vapaamuurarin hauta. Kansallisteatterin edustalle on Ida Aalbergin kunniaksi pystytetty Esirippu-patsas, joka julkistettiin vuonna 1972. Patsaan vieressä on vesiallas, jonka läheisyydestä löytyy puolestaan Fredrik Paciuksen patsas sekä Viktor Janssonin teos nimeltään Convolvulvus.
Hienon historiansa jatkoksi Kaisaniemen mainetta nakertaa sen turvallisuus etenkin yöaikaan. Puistossa tapahtuu huomattava määrä rikoksia, joista yksi syy lankeaa alueen heikolle valaistukselle. Puiston läpi kulkemista ei suositellakaan pimeään aikaan.
Keskustan alueella sijaitseva kirkkopuisto on Kaisaniemen tavoin yksi Helsingin suosituimmista oleskelupuistoista. Nuorisolta 1960-luvulla saatu Ruttopuisto-nimitys on säilynyt käytössä aina näihin päiviin saakka. Nykyisin nuorison parissa puhutaan paljon ”Ruttiksessa hengailemisesta”.
Vanhan kirkkopuiston historia on erittäin vaiherikas ja siihen kannattaakin ehdottomasti käydä tutustumassa tarkemmin esimerkiksi Vihreät Sylit -nettisivustolla. Kaikkein merkittävin rooli aiempien vuosisatojen varrelta on ollut hautausmaana toimimisessa, josta myös puiston vähemmän imarteleva lempinimi juontuu.
Helsingin kaupungin hoitoon vanha kirkkopuisto siirtyi vuonna 1900. Tällöin käyttöön otettiin edelleen käytössä olevat käytävien linjaukset, joiden lisäksi pääkäytävät reunustettiin nupukivikouruin. Samassa yhteydessä yksinkertainen puuaita purettiin ja puisto sai myös valaistuksensa. Ensimmäinen kaupungin laatima puistosuunnitelma on peräisin vuodelta 1936.
Vanha kirkkopuisto tunnettiin vielä vuosikymmeniä sitten lähinnä läpikulkupaikkana, joka ei juurikaan houkutellut yleisöä viettämään aikaa alueella. Puistoa on kuitenkin tämän jälkeen peruskunnostettu vastaamaan moderneja vaatimuksia ja alueelle kohosi ensimmäinen leikkipuisto jo 1980-luvulla.
Nykyään vanha kirkkopuisto on noussut suosiossa aivan keskustan muidenkin puistojen rinnalle. Puistossa järjestetään myös pienimuotoisia tapahtumia, erityisesti Taiteiden yönä.
Haagassa sijaitseva Alppiruusupuisto on helmi Helsingin puistojen joukossa. Mikäli olet joko itse vierailemassa tai isännöimässä/emännöimässä vieraita kukinta-aikaan, on Alppiruusupuisto ehdottomasti hyvä sisällyttää vierailtavien kohteiden listalle. Puisto toimii samanaikaisesti sekä yleisölle avoimena alueena että yliopiston omana kasvijalostuksen koealueena, mikä tekee sen kasvistosta erittäin mielenkiintoisen.
Alppiruusupuisto koostuu kahdesta eri alueesta: eteläosaa asuttavat ikivihreät alppiruusut ja lehtensä puolestaan pudottavat puistoatsaleat on istutettu puiston pohjoispäähän, voimalinjan toiselle puolelle.
Molempien kasvien kukinta on parhaimmillaan kesäkuun alkupuolella. Atsaleoiden kukinta käynnistyy alppiruusuja aiemmin ja se myös jatkuu pidempään, kun alppiruusut lopettavat kukintansa hieman juhannuksen jälkeen.
Ensimmäiset alppiruusut on istutettu puistoalueelle jo vuonna 1975. Alueen laajeneminen tapahtui keväällä 1996, jolloin Alppiruusupuistoa laajennettiin pyörätien pohjoispuolelle. Uudelle alueelle istutettiin sekä tuhansia uusia keltaisia alppiruusuja että suuri määrä alppiruusun sukuista puistoatsaleaa. Nämä atsaleaistutukset saivat alkunsa vuonna 1986 käynnistyneestä atsalean jalostusohjelmasta.
Roihuvuoren kirsikkapuisto synty pohjautuu ajoille, jolloin Suomessa asuva japanilainen kauppias Norio Tomida keksi idean, jonka mukaan Helsingissä asuvat japanilaiset, heidän perheenjäsenensä ja alueella toimivat japanilaiset yritykset voisivat lahjoittaa helsinkiläisille kirsikkapuita hanami-juhlan pitämistä varten.
Keräyksessä kokoon saatiin lopulta 152 Prunus sargentii-kirsikkapuuta. Koska Roihuvuoressa oli jo Japanilaistyylinen puutarha, puiden sijoituspaikaksi paikaksi valikoitui puistosuunnittelija Kaisu Ilosen ja arkkitehti Keiko Yoshizakin ehdotuksen mukaisesti Sahaajankadun ja Abraham Wetterintien kulmassa oleva kenttä.
Kirsikkapuut istutettiin alueelle kolmen vuoden aikana vuosina 2007–2009. Ensimmäiset 50 puuta istutettiin alkukesästä 2007, seuraavat 50 jälleen vuoden päästä ja viimeinen 52 puun erä kesällä 2009.
Vuodesta 2012 Roihuvuori-Seura on lisäksi istuttanut puistoon muutamia aitoja japanilaisia Sato- Zakura lajikkeita Vuoden roihuvuorelainen arvonimen saaneiden henkilöiden kunniaksi.
Ensimmäisiä hanami-juhlia puistossa vietettiin vuonna 2008. Vuonna 2009 valmistui Japanilaistyylisen puutarhan ja Roihuvuoren kirsikkapuiston yhdistävä noin 400 metriä pitkä kevyenliikenteenväylä. Verrattaen uutta kirsikkapuistoa on tarkoitus myös kehittää edelleen yhteistyössä Japanilaistyylisen puutarhan kanssa.
Lähteet: MyHelsinki ja Vihreät Sylit
Jutun pääkuva: © Elina Sirparanta | Visit Finlandin kuvapankki
