Neulakinnastekniikka

Tällä kurssilla tekemäni kintaat.

Tällä kurssilla tekemäni kintaat.

Neulakinnastekniikka oli minulle osittain ennestään tuttu Lankatyöt ja huovutus -kurssilta, mutta vasta nyt yli vuotta myöhemmin ymmärsin oikeasti mistä siinä on kyse. Aiemmin olin vain toistanut mallista ajattelematta sen enempää, mitä esimerkiksi 2+2 -tekniikka käytännössä tarkoittaa. Lisäksi nyt opin aloittamaan työn kunnolla, sillä kävimme sen läpi hitaasti monta kertaa sellaisen henkilön johdolla, joka oikeasti osasi neuloa neulalla ja myös neuvoa. Vaikuttikin siltä, että monet, jotka eivät viime vuonna päässet kärryille neulakinnastekniikasta ollenkaan (opiskelijat, jotka eivät itsekään osanneet opettamaansa yrittivät opettaa sitä muille huonolla menestyksellä),saivat tällä kertaa paremmin ideasta kiinni.

Neulakinnastekniikasta löytyy oma sivusto Internetistä, samoin Youtubessa on paljon tarjolla aiheeseen liittyviä opetusvideoita, mutta minulle asia hahmottui parhaiten mustavalkoisesta piirretystä kuvasta, josta näkee, mistä välistä lanka milloinkin kulkee. Pitäisi muistaa myös omassa opetuksessa, että joskus ne pelkistetyimmät havainnollistamiskeinot toimivat parhaiten!

lankaKokeilin ensin neuloa ohuesta kampalangasta ja se onnistuikin muuten ihan hyvin, mutta neuloksesta tuli aika harvaa. (Kuulin vasta loppukurssista, että ohuempikin lanka käy, kunhan vain pitää peukalolla enemmän silmukoita. Minä käytin perisuomalaista 2+2 tekniikkaa.) Olin päättänyt selvitä kurssista niillä materiaaleilla, joita kotoani löysin, mutta kintaita tehdessäni jouduin taipumaan ja hankkimaan uutta lankaa niitä varten. Valitsin melko löysäkierteistä ja paksua lankaa, josta mielestäni tuli hyvännäköistä pintaa. Lanka kuitenkin huopui kiinni itseensä melko helposti, joten pistoja oli vaikea purkaa. Ihan aloittelijalle valitsisin kyllä jotakin helpomminkäsiteltävää lankaa.

Aloitus- ja värinvaihtokokeiluja.

Aloitus- ja värinvaihtokokeiluja.

Käytin tällä kurssilla aikaa omassa mittakaavassani huomattavasti enemmän erilaisiin kokeiluihin kuin yleensä. En ole kovin motivoitunut tekemään pelkkiä näytteitä, vaan teen mieluummin valmiita töitä. Nyt kuitenkin tein testialoituksia, niin pyöreitä kuin tasapäisiäkin (olin päättänyt aloittaa kintaat tällä kertaa kärjistä, sillä en osannut sitä vielä ja näin voisin harjoitella myös työn päättelyä). Lisäksi kokeilin värin vaihtamista ja käsialan muuttamista löysemmäksi ja tiukemmaksi.

Kintaan kärjen aloituksia.

Kintaan kärjen aloituksia.

Toinen kerros peukaloa menossa.

Toinen kerros peukaloa menossa.

Itse neulakintaiden tekeminen kävi melko vaivattomasti, kunhan siinä pääsi oikeaan rytmiin. Olen lopputuotokseen muuten ihan tyytyväinen, mutta pitää vielä harjoitella siistimpää aloitusta peukaloon ja varren päättelyä. Käsiala oli kuitenkin jo tasaisempaa heti alusta lähtien ensimmäisiin kintaisiini verrattuna. Aloitin pistojen pienentämisen puoli kierrosta ennen loppua, mutten osaanut pienentää niitä riittävän paljon kerralla, joten lopetus ei ole aivan tasainen.

ohje

Oma kinnasohjeeni.

Vaikka pidänkin neulakinnastekniikasta ja sen monista variointimahdollisuuksista, minusta tämä ei sovi kovinkaan hyvin koulukäsitöihin. Vaikka tekniikka sen oppimisen jälkeen vaikuttaakin yksinkertaiselta, on alkuunpääseminen vaikeaa, kun on hahmotettava tarkkaan, mistä välistä lanka milloinkin kulkee. Ainakin meidän pöytäryhmässä jokaisella meistä oli ongelmia pisto eri vaiheissa, joten vaikuttaa siltä, ettei tekniikka myöskää ole kovin opettajaystävällinen, kun lähes jokaista oppilasta olisi neuvottava työssään yksitellen. Lisäksi tekniikka on aika hidas, eikä työt valmistu nopeasti.

Neulakinnastekniikka on kuitenkin olennainen osa vanhaa suomalaista käsityökulttuuria ja minusta siihen voisi tutustua myös koulussa, vaikka puikoilla neulomisen yhteydessä. Olisi myös mielenkiintoista tutustua muiden maiden kinnasneulalla neulomiseen, sillä en usko, että tämä on vain suomalainen erikoisuus, kuten Outin puolalaiset lapasetkin todistavat!

 

Linkkejä:
Suomalainen neulakinnassivusto:
http://www.neulakintaat.fi/1

Punomon neulakinnasjuttuja:
http://punomo.fi/teeitse/422/tekniikat/kinnasneulatekniikka

Neulakinnasjuttuja muualla blogissa:
https://silmukatjasolmut.wordpress.com/erikoistekniikat/kinnasneula/
https://silmukatjasolmut.wordpress.com/category/erikoistekniikat/
https://silmukatjasolmut.wordpress.com/kulttuurinen-kasityo/yhteisesti-jaetun-tiedon-kokoaminen-ja-syventaminen/kinnasneulatekniikka/

 

Jätä kommentti