Kaikki kirjoittajan leena artikkelit

Kansanomaisen käsityön uuskäyttö – ajatuksia Viroon suuntautuneen käsityömatkan jälkeen

16.6.2010 leena 17 kommenttia

Tämä kirjoitus on jatkoa puolen viikon takaiselle artikkelilleni Olustveren matkasta.

Minä olen trampannut Virossa käsityömatkoilla vajaan kahden vuoden aikana jo viisi kertaa. Sinne toki on vetänyt samanhenkinen matkaseura ja persoonallinen matkojen järjestäjä, mutta ennen kaikkea kansanomaisen käsityön osuus noiden matkojen ohjelmissa ja tuon käsityön suuri arvostus Virossa. Olen tehnyt kansanomaista käsityötä Suomessa paljonkin, aloittanut komeasti kansallispuvuilla ja siirtynyt siitä fereesiin ja etupistokirjontaan. Nuo asiat tuli opituksi kansalaisopiston tai käsityökeskuksen kursseilla. Kotona taas olen taistellut kirjoneulemallien, ketjupistokirjontojen ja neulakintantaiden kanssa ja tullut kaikkien voittajaksi. Nyt on meneillään pohjalainen rekipeitto, kansalaisopistossa aloitettu ja kotitöiksi jäänyt.

Virossa asiat ovat jotenkin toisin kuin täällä koto Suomessa ja se mietityttää ja laittaa kirjoittamaan tästä. Siellä ei varjella oikein tekemistä ja tyydytä vain jäljentämään vanhoja malleja sellaisiin tuotteisiin, missä niitä on aikoinaan käytetty, vaan nuo perinteiset kuviot ovat tämän päivän arkea ja niitä näkyy käyttötekstiileissä ja vaatteissa, niin itse tehdyissä kuin teollisesti valmistetuissa.

Olustveressä saimme kaikki pienen siivun kallista kansallispuvun kangasta ja sen ympärille tehtäväksemme tuli koota kassi.

Oma kassini roikkuu tässä jo kotona kuistin tuolin selkämykseltä ja toisessa kuvassa on jonkun kurssilaisemme kassi. Minulla ei ole lupaa laittaa kuvaa tuosta kassista tänne, joten kassin tekijä ota yhteyttä, niin neuvotellaan. Tässä kassissa on runsas suuaukko, sitä somistaa kansallispuvun väreistä sommiteltu leveä nauha, yksi tehtävistämme, joka jäi minulta tekemättä. Kansallispukukangasta Suomessa käyttää kumminkin Oprikka, joka taitaa vähän ravistella noiden kankaiden oikeoppista käyttöä. Kun ensimmäisen kerran näin Taito-lehdessä (5/2008) jutun tuosta yrityksestä, huudahdin riemusta, mutta heti ajattelin, että mitäköhän se kansallispukuneuvosto nyt tästä sanoo. Hyvin kai Oprikkalle on lopulta käynyt, hienoa että joku uskaltaa, kunhan vain sitten itse tohtisimme niitä käyttää.

Viime kesänä Virossa myytiin kansallispukujen kuosien mukaisia tennistossuja. Harmi etten osunut niitä sieltä silloin saamaan, taisivat olla heinäkuussa, kun olin Kihnulla käsityömatkalla, jo aika loppu kaupoista. Nuo tossut osoittavat rohkeaa kansallisylpeyttä.

Toinen ryhmämme teki kasseihinsa Mulgimaan kirjontaa. Näiden kassien kuviin minulla ei myöskään ole kassintekijöiden lupaa, joten ottakaa tekin yhteyttä. Jaaniojalla huhtikuussa tekemässäni villakierrätyslaukussa oli myös tätä kirjonta, tässä linkki ja toinenkin tuohon pikkulaukkuun.

Mulgimaan kirjontaan ja noiden kuvioiden ikivanhaan symboliikkaan olen nyt tutustunut ja lisääkin aion opiskella ja yrittää löytää yhtymäkohtia meidän kansallisiin kuvioihin. Tosin kansalaisopiston opettajani sanoi rekipeiton kuvioiden symboliikkaa kysyessäni, että ne ovat tulleet Ruotsista, eikä toistuvilla kuvioilla, ympyrällä, neliöillä, tiimalasilla, jne. ole symbolisia merkityksiä. En muuten oikein usko tuota.

Ostin Heimtalin museosta Mulgimaan kirjonnan kuvista tehdyn dominopelin. Sitä sai myös Viljandin kulttuuriakatemiasta, oli nimittäin opiskelijan lopputyö. Museo taas oli julkaissut lasten väritys- ja tehtäväkirjan, jossa oli kansallisia kirjonta- ja kirjoneulekuvioita.

Edellisen matkani yhteydessä olin jo ostanut Pihuloomad kirjan, missä noita kuvioita oli sovitettu pienten eläinhahmojen kuvittamiseen. Se on myös Viljandin kulttuuriakatemian julkaisuja ja siitä pidän eniten. Kirja sisältää myös eläinten kaavat. Viimeinen kuva tässä sarjassa on sitten paperikassi, jossa nyt säilytän noita ostamiani kirjoja, siinä on kansanomainen neulemalli paperille painettuna. Olen aikaisemmalla matkalla nähnyt matkatoverini ostaman paperikassin, jossa oli Mulgimaan kirjontaa.

Sitten sukkiin, Kata odottaa niistä tarinaa. No, sukista ei ole varsinaista tarinaa, ja oletankin Katan odottavan käsittelemääni aihepiiriä, kun hän on kiinnostunut kansanomaisesta käsityöstä.

Olin ottanut näitä sukkakuvia Viljandin kulttuuriakatemiassa, kun sinne oli pöydille levitetty opiskelijatöitä meitä varten. Kotona sitten vasta valokuvistani huomasin, että kirjailluissa sukissa oli jotain tuttua,

sillä viljandilaisessa käsityökaupassa oli samanlaisin kuvioin koristeltuja sukkia. Ostin itselleni kahdet sukat sieltä hillitymmästä päästä. Polvisukissa on Mulgimaan kirjonnan tyyppinen kuvio ja nilkkasukissa sandaaleistani kurkistavat kukkat muistuttavat Muhun kirjontaa, sukan varressa toistuu samantapainen kuvio. Sukkahousuja ja trikoopöksyjä oli myös tarjolla näin kirjottuna ja tavaratalossa näin miesten sukkia, joissa oli käytetty sen tyyppisiä neulekuvioita kuin tuossa paperikassissa. Käsityökaupan sukat muistuttivat paljon opiskelijatöitä pöydällä, liekö jonkun luokan ryhmätyö päässyt teolliseen tuotantoon, arvelua vain. Ja taas on teollinen tuotanto hyödyntänyt perinteiset mallit! Menisiköhän vastaava Suomessa kaupaksi? Minua nyt harmittaa kun en ostanut enempää. Hävitin jo Olustveressä sukkien valmistajalaput, mutta minun mielestä niissä luki suurin kirjaimin ETHNO.

Kansanomaisen käsityön uuskäytöstä vielä joitakin kuvia.

Viljandin museossa oli myynnissä kauniita villatakkeja, joissa olin käsinkirjontaa. Museosta löytyivät myös nämä pienet ostamani eläimet, siellä leikkihuoneessa olevat olivat suurempia. Meille kerrottiin että lapset koulussa tekevät tällaisia eläimiä, kun sukkien tekeminen on tylsää. Eläimissä tulevat opituksi kavennukset ja kuviot huomaamatta. Opettajamme Mall Vesilon käytti hyvin paljon kansanomaista kirjontaa tilkkutöissään ja viimeisessä kuvassa on Ulve Kangron upeaa seto pitsin uuskäyttöä kirjasta Värviline seto pits, mistä on julkaistu uusi hieman muutettu painos.

Historia on maillamme toinen. Virossa kansallinen identiteetti säilyi neuvostomiehityksen aikana käsitöiden ja laulujen avulla, mutta he myös nyt uskaltavat ylpeänä käyttää omaa kansanomaista perinnettään. Kyllä meillä Suomessa on tästä paljon opittavaa. Meidän pitää uskaltaa näyttää olevamme suomalaisia. Minä en ole käsityön ammattilainen, innokas harrastaja kyllä. Nyt olen tullut siihen pisteeseen, että alan tehdä virolaisten tavalla ylpeänä suomalaisesta käsityöperinteestä kaikkea tavallista, etupistokirjontaa arkisiin tavaroihin yllättävällä tavalla, rekipeiton kuvioita villa- ja päällysvaatteisiin ja mekkooni kiilaferesin leikkaus.

Rupattelu

Kaksi pientä juttua

14.6.2010 leena 8 kommenttia

Haa, tänään kurkistin kauppaan mennessäni postilaatikkoon ja siellä oli minulle paksu kirje. Arvasin mistä se tulee, menin kauppaan ja palattuani aukaisin. Heli S. se lähetteli minulle voittoa Kesäblogistaan. Heli oli lopettanut kirjoittamasta Haaraisella tiellä blogiinsa ja avannut Kesäblogin. Sitä eivät kaikki huomanneet, kun avajaisarpajaisissa oli vähän väkeä. Mutta minuahan tämä vain tuurasi.

Kirjeestä löytyi kaksi kaunista keraamista jääkaappimagneettia, pääsivät heti jääkaappiin odottamaan muistilappuja. Sain myös tyrnijauhoa ja kalakortin, johon Heli oli laittanut terveisten lisäksi norpansuojelumerkin, mikä tällaista Saimaan rannan asukkia suuresti ilahdutti. Pieni punainen helmi oli kuoren pohjalla ihan orpona. Sitä jäin miettimään, kun vielä kirjekuoren pohjalla oli pieni reikä.

Tuon edellä olevan äsken kirjoitin, mutta kun hain linkkiin Kesäblogin osoitetta, niin helmen arvoitus ratkesi, sillä

se oli pudonnut tästä kännykkäkorusta. Paperihelmistä tehty kännykkäkoru on kaunis. Kännykästäni ei vaan löytynyt sille sopivaa reikää. Mutta kyllä se vielä paikkansa löytää. Paperihelmien ohje löytyy myös Kesäblogista. Linkki vie nyt juuri tuohon artikkeliin.

Kiitos Heli! Minusta on kiva seurata blogiasi. Haaraisella tiellä oli edelliselle blogillesi erittäin hyvä nimi. Nyt olet löytänyt paikkasi minusta erittäin mielenkiintoisessa oppilaitoksessa, niin toki jatkan blogisi lukemista. Se tuntuu myös mukavalta, että kommentoit minun tekemisiäni, vaikka olemmekin ihan eri ikäisiä.

Sitten siihen toiseen juttuun. Aamupäivän olen tehnyt pussukoita kudontapiirissäni kutomastani pitsisidoksisesta videonauhakankaasta. Minun pitäisi mennä pussukkakurssille, sillä en oikein millään tiedä oikeaa työjärjestystä.

Punaisen tein ensiksi ja laitoin vetoketjun viimeiseksi, ei siitä mitään tahtonut tulla. Toiset sitten aloitin vetoketjun kiinnittämisellä, niin paremmin sujui. Punaisessa ja vihreissä pussukoissa on välikuteena ohutta moppilankaa. Se on näyttävää ja joutuisaa kutoa, mutta pussukan teossa ihan liian paksua. Samalla langalla kuin loimet olen kutonut vaalean ruskean pussukan. Sen työstäminen oli niin mukavaa, että taidan lähteä Ukkolaan kutomaan tuota paksuutta lisää. Minun oli ollut tarkoitus tehdä isompi laukku, mutta kudos kutistui niin paljon, että kangasta ei riittänyt. Täytyykin ottaa vahinko takaisin, sillä loimea taitaa olla vapaasti kudottavana.

Viron käsityömatkat

Terveisiä Olustverestä

13.6.2010 leena 11 kommenttia

Olen viime yönä saapunut viidenneltä käsityömatkaltani Virosta. Tällä kertaa matkan järjestäjänä toimi Kankaanpään opisto ja se suuntautui Olustvereen, uskomattoman kauniiseen kartanoympäristöön Vinjandinmaalla. Oppilaitoksen kesäkurssista tulee tietysti opintoviikon todistus, mutta saamme myös todistuksen Olustveresstä, sillä olimme myös tuossa kartanossa toimivan valtion ammatillisen koulun kesäkurssilaisia. Koulu ei käytä enää vanhoja rakennuksia, vaan sille on viereiselle pellolle rakennettu upouudet rakennukset ja asuntola, jossa asuimme. Vastuullisena matkanjärjestäjänä toimi Airin matkassa matkatoimisto , joten kaikki oli kumminkin vanhaa tuttua Airia ja meitä näillä matkoilla toistuvasti mukana olevia oli monta, mutta Kankaanpään kurssi oli tuonut mukaan monta ensikertalaista.

Matkamme alkoi Maria Matiisenin tilkkutaloon tutustumisella. Olin tuolla Marian luona jo toisen kerran, joten hämmästelyyn en enää tarvinnut aikaa, vaan sain rauhassa keskittyä hänen kierrätystilkkuiluunsa. Sain kuvata itseäni ja ystäviäni varten Marian töitä, mutta tänne minulla ei ole lupa niitä laittaa, joten tutustu Marian omiin nettisivuihin.

Olustveressä ryhmämme jakautui kahtia, runsas puolet oli ilmoittautunut tilkkukurssille ja loput tekivät keramiikkaa.

Tilkkutalo on pieni sympaattinen rakennus päärakennuksien takana. Siinä oli ennen asunut kartanon työnjohtaja. Keramiikkaa tehtiin entisessä viinapolttimossa.

Viljandi-iltapäivänä tutustuimme Heimtalin Käsityömuseoon ja Viljandin kulttuuriakatemiaan

Professori Anu Raund on koonnut museon vanhaan kouluun, jonka pulpetit ja kirjastokin olivat vielä tallella. Nyt museo on valtion hallussa ja kuuluu kansallismuseoon. Virolaisen käsityöperinteen koko kirjo on saatu yksien seinien sisällä, se on ollut valtava työ. Minua viehättivät eniten kirstut, joita sai penkoa ja neulelelut lapsille. Hypistely ja leikkiminen tuossa museossa ei ollut kiellettyä.

Tarton yliopiston alainen Viljandin kulttuuriakatemia vastaa meidän ammattikorkeakoulua, mutta ei meillä missään taida olla kansanomaisen käsityön suuntautumisvaihtoehtoa. Minua viehättivät suuresti setupitsillä ehostetut mustat sormikkaat. Kaikki työt, mitkä meille oli asetettu näytille, olivat tosi kauniita ja noihin kirjailtuihin sukkiin palaan seuraavassa kirjoituksessani.

Tilkkutyön opettajana toimi Mall Vesilon. En löytänyt hänen tuoreita kotisivujaan, mutta tästä linkistä pääsee katselemaan hänen kodintekstiilejään. Nykyisin hän työskentelee ja on siirtänyt myös kaikki työnsä Käsityötaloon Olustveressä. Hän käyttää omissa töissään paljon kansanomaista kirjontaa. Minua viehätti erityisesti se, että hän laittoi töihinsä vanhoja sukunsa valokuvia. Tuon kuvansiirron hyödyntämisen takia minä vuosi sitten lähdin kansaisopistoon opettelemaan tilkkutyön tekemistä.

Kolmantena opiskelupäivänämme järjestimme entisen viinapanimon kaiteelle näyttelyn laukuistamme ja värjätyistä kankaistamme. Itse olin ryhmässä, joka teki laukkua, jossa oli mukana kansallispukukangasta ja tilkkuosuus tehtiin hullulla tekniikalla. Nimestä Suomessa käytetään englanninkielistä versiota, virolainen on parempi. Toinen ryhmä taas kirjoi hullun tekniikan keskitilkkuun Mulgimaan kirjontaa. Laukuista tuli niin upeita, että alkoi harmittamaa, että olin valinnut kansallispukuryhmän. Tilanteenhan voi korjata kotona. Kalanruotokuvio oli myös ohjelmassa, itse ennätin tehdä vain pari tilkkua, edistyneimmät saivat valmiiksi laukunkin. Ensimmäisessä kuvassa keskellä on laukkuni ja alla kalanruotojani ja maalaamani katajanappi. Taittelubatiikilla värjäsimme vielä kassin kankaat, jonka voimme ommella kotona valmiiksi. Tämä oli minulle tuttua ja sain kankaaseeni selkeät kuviot. Opettajamme neuvoi vielä hauskan tavan kuvioida kangasta, siinä värissä kastellun pitsiliinan päälle on laitettu kangas, joka altaan imee väriä. Se oli kaikille tuntematon tekniikka, viimeinen kuva.

Kotimatkalla poikkesimme vielä nukketaiteilija Resan ateljeeseen ja Atlan kartanon keramiikkapajalle. Molemmissa paikoissa olin käynyt aikaisemmille käsityömatkoillani, joten pikkuisen harmitti, kun ei ollut matkojen aikana uutta käyntikohdetta. Atlaan pääsyä tosin odotin kovasti, sillä olin ostanut sieltä kaksi omenavuokaa, joka ovat osoittautuneet erittäin toimiviksi. Halusin niitä lisää, sillä on kiva joskus tarjoilla hyvin hautuneita omenia useammallekin.

Kurssi ei olut ihan sitä mitä opetussuunnitelma lupasi, ehkä oli ollut jonkinlaista tietokatkosta. Opettajamme oppimisnäkemys oli toinen, kuin mikä vallitsee Suomessa aikuiskoulutuksessa. Se suorastaan hätkähdytti, mutta toisaalta oli kokemuksena aika mielenkiintoinen. Hyvin heterogeeninen porukka oli varmaan myös opettajallemme suuri yllätys, mutta kaikesta selvisimme. Paljon jäi miettimistä, ei niinkään opetuksesta, vaan kansanomaisen käsityön ja perinteen käytöstä nykypäivänä. Olen tänään räpsinyt paljon kuvia töistäni ja ostoksistani. Minä kirjoitan niistä lähipäivinä uuden jutun ja tulen sulattelemaan tällä tavalla kokemaani.

Kehrääminen

Pellavaa kehräten ja kutoen

3.6.2010 leena 12 kommenttia

Lopuntakin kudontapiirini kangaspuissa on pellvaloimi. Loimesta olen jo kertonut Ukkolan blogissa, mutta nyt enemmän omista puuhistani. Vuosi sitten opettelin kehräämistä Raijan aitalla Raijan itsensä opastamana. Vaikeaa oli ja yhtenäistä lankaa ei tahtonut tulla millään, milloin katkesi kuidun väkisin ohentuessa, milloin taas liian kierteen johdosta. Mutta jo silloin päätin, että kudon tästä jotain, sillä kutoahan voi kaikella, minkä vain saa pysymään loimien välissä. Nyt se sitten toteutui.

Siinä sitä on, ensin kankaan rakenne kuva ja sitten liinaa puissa. Rakennekuvan saan julkaista Raijan luvalla. Rakenne on helppo, suora niisintä ja kaksi polkusta palttinassa ja kaksi pomsissa. Palttinaan kudoin loimilankaa, kolmikertaista Vorun pellavaa ja pomsiin ensimmäiset kehräykseni.

Ja tällainen on lopputulos. Liinat ovat vielä päärmäämättä, sillä tuli kiire kuvata kun Ukkospilvi nousi Mikkeliin. Olen tosi tyytyväinen, epätasainen lankani ei yhtään haittaa, vaan liinat ovat eläväpintaisia ja minulle arvokkaita, sillä onhan niissä kehruu-urani alku. Raijan Aitan nettikaupastahan saa ostaa Raijan itsensä kehräämään paksua pellavaa, joten siitä vaan tekemään samanlaista mestarin kehräämällä langalla ja vaikka minkä värisenä.

Onnistuneet liinat laittoivat minut tietysti kehräämään uutta pellavaa. Nyt yhtenäisen langan muodostuminen onnistui jo oikein hyvin, paljon olin vuoden aikana oppinut. Pyrin aluksi kehräämään samanlaista paksua lankaa Raijan Aitalta ostamastani kuidusta sekä Vorun pellavakuidusta.

Raijan Aitan pellavakuitu on kullanhohtoista, juuri samanväristä kuin hiukseni nuorena ja siitä syntyi kaunista lankaa, tasaistakin, mutta samaan paksuuteen kuin mitä vuoden takainen lankani en jostain syystä päässyt. Joten tästä kudonnaisesta valmistan pyyhkeen, en liinaa.

Virosta ostamani pellavakuitu oli harmaampaa ja huomattavasti jäykempää, mutta kyllä sekin langaksi taipui. Ei nytkään tullut paksua lankaa, vaikka yritin, joten myös tästä tulee pyyheliina. Muistan hyvin, kuinka Raija sanoi, että ohuen langan kehrääminen on helpompaa kuin paksun, joten päätin antaa periksi ja kehrätä niin ohutta kuin vaan saan yhtenäiseksi. Ehkä se niin on, että pitää ensin osata tehdä tavallista lankaa, ennekuin alkaa tehdä taidelankoja.

Tässä tuo vyyhti ja siitä kudottua palttinaa. Taidan käyttää tuon pätkän kirjontaan. Seuraavaksi sitten paksun langan opetteluun, sillä tarkoitukseni on vielä loppukesästä kutoa lisää pellavaliinoja. Olen myös suunnitellut laittaa tuohon loimeen kaislaa, niin että pomsissa kulkee kaisla ja tuo minun ohueksi kehräämäni lanka palttinassa. Oletan että siitä tulee hyvän näköistä.

Rupattelu

Toukokuun puuhia

28.5.2010 leena 8 kommenttia

Mitenkähän tämän nyt sanoisi: sainpas loimen pois kangaspuista alle kahden vuoden, eiks oo kiva! Vai sanoisinko: hävettää, en oikein edes kehtaisi tunnustaa, että perlon-loimi oli mökkini kangaspuissa melkein kaksi vuotta. Sanon tuon nyt miten vaan, niin nyt tuo loimi on lopussa. Loimesta itsestään löydät juttua tästä linkistä, ja ensimmäisestä matosta taas täältä. Kudoin minä tuohon loimeen muitakin mattoja, vaikka oli keinokuitua, pari mattoa trikoolla ja rätillä ja kaksi viimeistä puhtaasti räteillä, mutta noista matoista ei ole tullut otetuksi kuvia.

Nyt sitten on viimeinen ponnistus valmis, pöytäliina mökin ulkokuistin vanhalle pöydälle. Tuo pöytä on aika laho, laskin juuri, että se on 47 vuotta ollut tuolla kuistilla kesät talvet. Sitä ennen se oli lastenhuoneen pöytä ja sen äärellä pienenä kansakoululaisena tein läksyjä. On vaan niin mukavan oloinen tuolla kuistilla, ettei sitä vielä hävitetä, kun kerran pystyssä pysyy ja kaikenhan voi peittää suojaavan liinan alle.

Ensimmäisessä kuvassa ovat liinan tekotarvikkeet: harmaata muovia (vieläkin jäi), jonka otin talteen uuden puolen rakennusvaiheessa, videokasettia, käytin sitä liinassa kaksinkertaisena ja keltaista nailon nauhaa, jota olin ostanut kymmeniä vuosia sitten, kun olin halvalla saanut. Nauhassa pitää täysin paikkansa vanhan kauppiaan sanonta, aika tavaran kauppaa. Vihreä muovinauha on sitten kudontaystävältäni tähteeksi jäänyttä muovinauhaa, me kudoimme aikoinaan Ukkolassa muovimattoja tuohon samaan loimimateriaaliin. Toisessa kuvassa näkyy liinan rakenne, kolmella kudottua palttinaa ja raidassa on ruusukaspoljin vihreässä muovinauhassa ja palttinapoljin videonauhassa.

Tässä lähikuva kudoksesta. Toinen kuva on vain ihailua varten, ilta-aurinko todella kruunaa uuden liinani.

Onhan sitä muutakin tapahtunut. Helatorstain tienoilla oli jännää, sillä uusi pihan ylpeys, hella, siirrettiin paikalleen. Hellan lahjoittaja on poikani ja olen häneltä saanut vähän pyyhkeitä, kun en ole asiasta tehnyt blogikirjoitusta, koska jonkun jutun yhteydessä olen kuulema maininnut hellan saapumisesta värjäyspuuhiani helpottamaan. Hella saapui Etelä-Suomesta peräkärryllä ja siirrettiin traktorin nosturin avulla sille vartavasten tehdylle alustalle, ennenkuin hellakatoksen seinät nousevat pystyyn.

Tällä hetkellä hellan katoksen seinät ovat jo nousseet , mutta kattolaudat vielä puuttuvat. Kun katto on paillaan ja paikallisen yrittäjän tekemä piippu viritetty, niin eiköhän langat ala saada väriä.

Mutta ei ole kiirettä, sillä morsinkokin on vasta sirkkalehdillä. Kurkistin tänään harson alle nähdäkseni miten morsinko on itänyt. Hyvin on itänyt ja eiköhän jatkokin mene yhtä suotuisasti. Aion saada sinistä tai sen suuntaista väriä ihan kotikonstein Riihivillan ohjeiden ja kokemusten sekä Tetrin kirjan reseptin avulla.